26. huhtikuuta 2017

Morsian ja muita kauhunovelleja - Zacharias Topelius (2013)

168 s.
Mutta kun honka ei vastaa, vaan ainoastaan häijy mato ryömii mielipuolen tummiin hiuksiin, astuu nainen kiivaasti taaksepäin, kuin olisi tullut käärmeen pistämäksi, ja huutaa niin, että metsä kaikuu: "Minä kysyn sinulta, sinä epäluotettava roisto, kuuletko, kysyn sinulta maan ja taivaan edessä ja tuomion päivänä: mitä olet tehnyt lapselleni? Vastaa, mitä olet tehnyt pienelle tytölleni, minun sieluni enkelille, minun Clara Loviselleni?"

Niin kuin ehkä monelle muullekin, Topelius tuli itselleni tutuksi ensin satusetänä. Linnaisten viheriä kamari (1859) tuli myös aikoinaan luettua, ja kun muutama vuosi sitten Topeliuksen muita kauhuromanttisia kertomuksia julkaistiin vihdoinkin suomeksi, niin olihan kirja pakko laittaa lukulistalle.

Näistä novelleista pidin ehkä jopa enemmän kuin Topeliuksen romaanimuotoisesta kauhusta, koska vaikka pari näistä olivatkin hieman liian pitkiä (voi johtua siitä, että ne julkaistiin ensimmäisen kerran lehden jatkokertomuksina), eivät ne todellakaan häviä viihdyttävyydessään ulkomaisille lajityypin edustajille. Tämä johtuu ehkä siitä, että Topelius luki ahkerasti ja laajasti erityyppistä kirjallisuutta.

Topelius käyttää luontevasti niin kauhun kuin rikosgenren piirteitä (hippusen huumoriakin löytyy keventämään tunnelmaa), ja kokoelma on aika tasalaatuinen. Suosikikseni nousi Morsian, jonka loppu oli makaaberiudessaan ja surullisuudessaan hyvin tehokas. Huomionarvoista on myös se, etteivät naishahmot ole niin ärsyttäviä ja karrikoituja kuin gotiikassa yleensä.

Vaikka tarinoissa löytyy aina selitys yliluonnollisille tapahtumille, ovat novellit kuitenkin tunnelmaltaan hyvin kiehtovia, eikä niitä mielestäni voi yksiselitteisesti jakaa joko gotiikkaan, kauhuun tai rikoskirjallisuuteen. Esimerkiksi gotiikan piirteet pitävät hyvin jännitystä yllä, kun lähdetään seikkailemaan rosvojen perään.

Kartanot ja pappilat tapahtumapaikkoina sopivat hyvin taustalle, eivätkä vähiten siksi, että muutamissa kartanoissa käyneenä tiedän miten ne herättävät mielikuvituksen horroksesta ja millaisia arvoituksia ne sisälleen kätkevät. Niihin liittyvät kummitustarinat ovat voineet mahdollisesti inspiroida myös Morsiamen kirjoitusprosessia.

Loppuun vielä iso kiitos taitaville suomentajille, tekstejä oli ilo lukea. Sopivasti vanhanaikaisia ilmauksia tekstiin ripoteltuna toi elävyyttä ja viehättävyyttä.

__________

Suomentajat: Petra Enges-Pyykönen, Anna Järvenpää, Kalle Keijonen ja Hemmo Määttänen (käännetty Eeva Liisa-Nyqvistin vetämällä työharjoittelukurssilla Turun yliopistossa)
Osallistuu haasteisiin:  Novellit (4) ja 100 suomalaista kirjaa

21. huhtikuuta 2017

Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille - Sari Peltoniemi (2014)

136 s.
Elettiin ihania päiviä. Pakastimessa riitti ruokaa ja kasvimaalta sai tuoreita vihanneksia salaattiin. Tyttö alkoi pyöristyä ja kaikin puolin virkistyä. Hän oli kuin nuupahtanut kukkanen, jonka multaan laitettiin sopivasti vettä ja lannoitetta, ja joka nosti päänsä ensimmäistä kertaa toiveikkaana.
    Sitten mies ilmoitti, että hänen on lähdettävä töihin. - Palaan parin päivän päästä. Syö ja juo ja katsele elokuvia, mutta älä mene toimistooni.

Miehestä syntynyt on perinteisille saduille kumartava kokoelma aikuiseen makuun tarkoitettuja kertomuksia. Ammeet esimerkiksi on mielenkiintoinen Ritari Siniparta -mukaelma, jossa ylellisyydestä ja täydellisen elämän lupauksista kertoo mm. hylly täynnä sekä klassikkoelokuvia että uudempia hittejä, mutta jossa myös otetaan huomioon, miltä vanhemmista tuntuu tytärten lähtiessä miehen matkaan tai kun nämä eivät pidä yhteyttä.

Satujen ja kansantarinoiden piirteet on hyvin saatu mukaan. Outoja asioita tapahtuu ja se pitää vain hyväksyä. Sulhanen ei tunnista valemorsianta, vaikka tällä on vain peruukki päässä, eikä kukaan tunnu ihmettelevän valemorsiamen tekorintoja eli vedellä täytettyjä Tupperware-astioita. Huumori jäi kuitenkin kokonaisuudessaan aika köykäiseksi. Paria tarinaa ei myöskään oltu sijoitettu selkeästi nykyaikaan ja niissä ei ollut oikeastaan muutenkaan mitään lisäarvoa alkuperäisiin verrattuna, joten ne jäivät aika turhiksi itäeurooppalaisten satujen uudelleenkerronnoiksi.

Mukiinmenevä kokoelma, mutta ei ehkä satujenkaan ystäville mitään pakollista luettavaa. Angela Carterin Verisen kammion (1979) tyyppiset rehevät ja sydäntäsärkevän kauniit jutut miellyttävät itseäni enemmän.

__________

Osallistuu haasteeseen:  Novellit (15) ja 100 suomalaista kirjaa

19. maaliskuuta 2017

Feministisen lukuhaasteen koonti

Juuri sopivasti Minna Canthin ja tasa-arvon päivän viimeisinä tunteina kirjoittelin Sivutiellä-blogista lähteneeseen feministiseen lukuhaasteeseen lukemistani kirjoista. Tietokirjoihin en ehtinyt syventyä, mutta ehkä myöhemmin. Tasa-arvoasioihin liittyviä kirjoja on lukulistoille ympäri nettiä kertynyt jo ihan kiitettävästi (mukaan lukien sellaisia, jotka voi ihan yrittämättäkin lukea feministisestä näkökulmasta), joten aihe ei todellakaan jää tähän. Mutta, asiaan.

Tähän nimenomaiseen haasteeseen luin Denis Diderot'n The Nun (1796) -romaanin lisäksi kaksi novellikokoelmaa (eli osallistuvat myös novellihaasteeseen), joissa olikin itse asiassa paljon yhteistä. Molemmat käsittelivät omalla tavallaan pioneereja.

Sarah Weinman (toim.) - Troubled Daughters, Twisted Wives: Stories from the Trailblazers of Domestic Suspense (2013)
Jos ei laske laajasti tunnettua Patricia Highsmithiä, jonka tarinoista tehdään vielä nykyäänkin elokuvia (viimeisin taitaa olla Carol, ja sitä ennen Ripleyn edesottamuksia on käsitelty useampaan kertaan), on suurin osa kokoelman kirjailijoista vähemmän tunnettuja. Itselleni entuudestaan tuttuja olivat Highsmithin lisäksi ainoastaan Shirley Jackson (The Haunting of Hill House; filmattu ainakin kaksi kertaa), Vera Caspary (Laura on yksi tunnetuimmista film noireista) ja Dorothy B. Hughes (In a Lonely Place on kiehtova tarina hulluudesta ja hyvä Humphrey Bogart -elokuvaversiona).

"Domestic suspense" on vaikea kääntää suomeksi, mutta kyseessä on siis trillerimäinen tarina, jossa voi olla keskiössä tai lopussa jokin rikos, mutta ei aina. Yleensä miljöönä on kodin ympäristö ja tunnelma hiipivän jännittävä. Joissain novelleissa oli itse asiassa enemmänkin kammottava tunnelma, sillä monet kirjailijat olivat onnistuneet saamaan kodin tyyneen ilmapiiriin sellaisen tunteen kuin jokin olisi pielessä. Pienikin lusikan kilahdus kahvikuppiin voi kaikua moninkertaisena. Useissa tarinoissa oli myös naisia, jotka yrittivät jollain tapaa pyrkiä itsenäisyyteen (oli se sitten enemmän tai vähemmän makaaberi tapa irroittautua kahleista).

Molempiin kokoelmiin on lisätty novellien alkuun lyhyet esittelyt kirjailijoista, ja tässä ensimmäisessä monet olivat yksityiselämässään ihailtavia ja mielenkiintoisia persoonia. Esimerkiksi sosiaalityöntekijänä, kirjastonhoitajana ja opettajana työskennellyt Nedra Tyre sai näistä innoitusta tarinoihinsa, mutta Tyre myös matkusteli yksin elävänä sinkkunaisena ympäri maailmaa, piti kirjojaan uunissa ja rakasti teddykarhuja.

Michael Sims (toim.) - The Penguin Book of Victorian Women in Crime (2010)
1800-luvun lopulla nousi esiin termi "New Woman" eli "Uusi Nainen". Tämä nainen oli itsenäinen, päämäärätietoinen ja tasa-arvoa puolustava korkeasti koulutettu uranainen (tai vähintään siihen pyrkivä). Ajatus oli siihen aikaan radikaali, mutta Simsin löytämät tarinat eivät tee sen sivuilla esiintyvistä naisista suurta numeroa, eikä miestenkään kirjoittamissa tarinoissa paheksuta itseään (ja yhdessä tapauksessa miestään) elättäviä naisia.

Alaotsikko Forgotten Cops and Private Eyes from the Time of Sherlock Holmes kertoo vielä tarkemmin, mitä kokoelmalta on odotettavissa. Tarinoiden päähenkilöt ovat joko ammatiltaan etsiviä tai joutuvat tilanteisiin, joissa tarvitaan loogista päättelykykyä. Parikin kirjailijaa ovat omistaneet kirjoituksiaan Mary Hollandille, jota kutsuttiin Chicagon Sherlock Holmesiksi ja joka muun muassa opetti, miten sormenjälkitekniikkaa hyödynnetään rikostutkimuksessa. Kun Holmes on nyt mainittu pariin kertaan, niin mainittakoon vielä se, että parhaimmat novellit eivät todellakaan jääneet kyseisen yksityisetsivän jalkoihin. Laitoinkin muutaman kirjailijan muistiin, jotta voin myöhemmin kaivaa esiin lisää näiden tarinoita. Erityisesti seikkailuromaaneja lukeva eloisa ja älykäs Madelyn Mack tullaan varmasti näkemään jossain vaiheessa täällä blogissa.

- - -

Näitä ajatuksia voikin sitten jalostaa eteenpäin. Miksi näistä naisista ei puhuta enemmän? Historiallisten faktojen perusteella Hollandin kaltaiset oikeasti eläneet uranaiset olivat yhtä taitavia kuin miehet ja jopa pioneereja omalla alallaan, ja oman kokemukseni perusteella mikään näistä novelleista ei ollut niin huono, että ansaitsisi tulla unohdetuksi.

Kyse onkin siitä, kuinka moni nostaa esiin jonkin tietyn asian. Kuinka moni lukee Sherlock Holmesin jalkoihin jääneitä novelleja, ja kuinka moni muistuttaa Hollandin ja esimerkiksi Hedy Lamarrin kaltaisista upeista ja lahjakkaista uranaisista, jotka ovat jättäneet jälkensä historiaan niin, että nykyaika ei olisi samanlainen ilman heitä.

Heitänkin tässä lopuksi vaatimattoman toiveen siitä, että yhä useampi seuraisi mm. Anthony Bourdainin esimerkkiä (joka jakoi yhdeksän mielettömän upean naisen elämäntarinan naistenpäivänä), jotta kunnian saavat ne, joille se kuuluu.