17. joulukuuta 2012

Anno Dracula (Anno Dracula #1) - Kim Newman (1992)

547 s.
They found us before the week was out.  Mina Harker led them, wearing trousers and an old tweed jacket of mine, hair done up under a cap.  The small band of new-borns were turned patients and one orderly.  They had organized into a search party, discharging the Count’s orders while he was removing his headquarters from Purfleet to Piccadilly.  They seized upon Van Helsing and trussed him, slinging him over a horse’s back for transport back to the Abbey.  What became of him is too well known to recount, and too painful to think of.

Vuoteen 1888 mennessä vampyyrit ovat kansoittaneet Lontoon, ja kuningatar Viktoria on mennyt naimisiin Draculan kanssa.  Van Helsingin ja kumppaneiden suunnitelmat eivät siis menneetkään aivan nappiin, ja esimerkiksi Van Helsing itse on päätynyt seipään nokkaan Buckinghamin edustalle.  Kaikki eivät suinkaan silti kannata suuruudenhullua Draculaa ja tämän korruptoivaa vaikutusta, ja kaiken huipuksi Viiltäjä-Jack riehuu Whitechapelin kaduilla.

En ole ennen lukenut vaihtoehtoista historiaa tai niitä lukemattomia romaaneita ja novelleja, joissa yhdistetään Viiltäjä-Jack ja Dracula/vampyyrit (joissain myös Sherlock Holmes, tässä Holmes jää vain sivumaininnaksi).  Etukäteen Newmanin romaanista oli pieniä epäilyksen siemeniä, mutta jo ensimmäisessä luvussa ne karisivat.  Jotkut ovat valittaneet, että Draculassa esiintyneitä henkilöitä on vääristelty, mutta en näe tässä kritiikissä mitään logiikkaa.  Lähtökohtanahan on nimenomaan vaihtoehtoinen historia, joten kirjailijalle on ihan sallittua ne taiteelliset vapaudet, kunhan uskottavuus säilyy.  En ainakaan itse huomannut mitään omituisuuksia, koska tarina vei mukanaan.

Wikipediassa on hengästyttävän pitkä lista fiktiivisistä ja oikeista historiallisista henkilöistä, jotka näyttäytyvät tarinassa.  Vain murto-osalla on isompi rooli, kun taas jotkut mainitaan lyhyesti vain nimeltä.  Tämän vuoksi kirjan henkilögalleria pysyy hyvin koossa ja sopivan suppeana, eikä nimiä muutenkaan pudotella vain tuttujen nimien tarinaan ymppäämisen vuoksi, vaan laajan taustatyön tehnyt Newman on saanut aikaan loogisen kokonaisuuden.  Lukijalla on joka tapauksessa hauskaa bongata tuttuja kirjan sivuilta, ja muunlaisiakin viittauksia löytyy lukujen otsikointia myöten, joskin näitä on paljon vaikeampi huomata.  Nimien tunnistamista en kuitenkaan sanoisi välttämättömäksi kärryillä pysymisen kannalta, ja Draculaa lukemattomatkin saavat tästä ihan varmasti jotain irti.

Viiltäjä-Jackin henkilöllisyys paljastetaan jo alkusivuilla, mutta tämä ei ainakaan itseltäni vähentänyt tarinan jännittävyyttä lainkaan.  Murhaajan henkilöllisyys ja motivaatiot ovat todella uskottavia.  Hallitusta vastaan kapinoivat joukot sekä Viiltäjä-Jackia metsästävien Genevièven ja Beauregardin edesottamukset vauhdittavat tarinaa mukavasti, ja Draculan vaikutus Lontoon eri yhteiskuntaluokkiin näkyy sekä suoraan että rivien välissä.  Ne vampyyritkin ovat mukavan perinteisiä, mutta kuitenkin höystetty pienillä erilaisilla yksityiskohdilla, kuten "vanhimpien" ilmeen muuttumisesta halkeileva iho.  Joukkoon mahtuu myös melkoisen omalaatuinen ja kammottava kiinalainen vampyyri.

En kuitenkaan vielä tiedä, tulenko lukemaan sarjan seuraavia osia, koska niiden taustalla vaikuttavat vuosikymmenet eivät kiinnosta enää niin paljon, ainakaan vampyyreilla maustettuna.  Suosittelen kuitenkin varauksetta tätä ensimmäistä osaa kaikille sumuisen Lontoon ja vampyyrien ystäville.  Kunhan ette oleta tätä suoraksi (ja samantyyliseksi) jatko-osaksi Draculalle, koska kyse on kuitenkin toisesta todellisuudesta.  Uusintapainoksessa on myös kaikenlaista mielenkiintoista ylimääräistä sälää, kuten kirjailijan kommentit kirjan intertekstuaalisuudesta, vaihtoehtoinen loppu ja jokseenkin (hyvällä tavalla) huvittava novelli Draculan seikkailuista ennen Lontoon valloitusta.

* * * *

7. joulukuuta 2012

The Turn of the Screw - Henry James (1898)

121 s.
But it was a comfort that there could be no uneasiness in a connexion with anything so beatific as the radiant image of my little girl, the vision of whose angelic beauty had probably more than anything else to do with the restlessness that, before morning, made me several times rise and wander about my room to take in the whole picture and prospect; to watch, from my open window, the faint summer dawn, to look at such portions of the rest of the house as I could catch, and to listen, while, in the fading dusk, the first birds began to twitter, for the possible recurrence of a sound or two, less natural and not without, but within, that I had fancied I heard.

Nimetön kotiopettajatar saa suojateikseen orvot sisarukset, Milesin ja Floran, jotka asuvat maalaiskartanossa palvelijoiden kanssa.  Näiden setä asuu Lontoossa, eikä halua tietää mitään kartanon asioista.  Kotiopettajar lumoutuu täysin enkelimäisistä lapsista, mutta lumous särkyy kun tämä alkaa nähdä miehen ja naisen haamuja jopa keskellä päivää.  Kukaan muu ei kuitenkaan näe näitä ilmestyksiä, joten lasten suojeleminen jää kotiopettajattaren vastuulle, kun tämä uskoo aaveiden haluavan satuttaa heitä.

Jamesin suomentamaton goottilainen pienoisromaani on perinteinen kummitustarina, jonka monitulkintaisuus on ehdottomasti yksi sen parhaimmista puolista.  Seksuaalisuudesta vihjaillaan hienovaraisesti, ja aaveiden ilmestymiset aiheuttavat aina pienoisia väristyksiä.  Vai ovatko ne aaveita ensinkään?  Entä mitä tarinan lopussa oikeasti tapahtui?  Vaikka perinteistä kummittelua onkin, tarina on kuitenkin koko ajan ikään kuin toinen jalka todellisuudessa.  Goottilaisen genren ystävänä ilahduin myös viittauksista Ann Radcliffeen ja Jane Eyreen.

Olen kuunnellut tämän aiemmin BBC Radion sivuilta, mutta halusin lukea myös perinteisen paperiversion.  Äänikirjat eivät vain ole vakuuttaneet vielä minua, koska en jaksa keskittyä niihin samalla tavalla kuin sanojen tavaamiseen.  Olen myös useasti nukahtanut kesken, ja koko ajan oli sellainen olo että jäisin paitsi jostain tärkeästä, joka olisi kirjoitettuna käynyt ilmi.  Olin antanut tälle kolme tähteä, mutta valitettavasti arvosana tippui nyt kahteen.

James käyttää lukemattomat kerrat pilkkuja pilkkomaan lauseitaan pieniksi parin sanan pätkiksi, joka tekee lukemisesta äärettömän hankalaa.  Jotkut pidemmät lauseet piti lukea toistamiseen, koska loppuun päästyäni unohdin mitä James halusi kohdalla sanoa.  Tekstin suossa tarpominen söi luonnollisesti kirjan tunnelmaa, josta pidin kyllä.  Lapset olivat jollain tapaa aavemaisia, ja kuten edellä mainitsin, arvostin monitulkintaisuutta.  Esimerkiksi kotiopettajattaren mielen liikkeistä ja mahdollisesta hulluudesta on käyty väittelyjä useaan kertaan.  Siksi tämä saa nyt kuitenkin sen yhden ylimääräisen tähden, mutta tämän pituisen romaanin lukemiseen en todellakaan haluaisi enää kuluttaa näin paljon aikaa ja vaivaa.  Jännittävän tarinan olisi halunnut lukea nopeassa tahdissa, mutta se oli mahdotonta koska sanoihin jäi koko ajan jumiin.  Tyyli ja tunnelma olivat eri paria.

Haluaisin kuitenkin mainita tässä yhteydessä elokuvan The Innocents (1961).  Filmatisointi on ehdottomasti kirjaa parempi, ja kuuluu niihin vanhoihin mustavalkoisiin lempeisiin kauhuelokuviin, jotka onnistuvat vielä nykyäänkin aiheuttamaan väreilyä selkäpiissä ja kananlihalle meneviä käsivarsia.

* * 
Osallistuu haasteeseen:  Klassikot