Maailmojen sota - H. G. Wells (1897)

The War of the Worlds
224 s.

No one would have believed, in the last years of the nineteenth century, that this world was being watched keenly and closely by intelligences greater than man's and yet as mortal as his own; that as men busied themselves about their various concerns they were scrutinized and studied, perhaps almost as narrowly as a man with a microscope might scrutinize the transient creatures that swarm and multiply in a drop of water.  With infinite complacency men went to and fro over this globe about their little affairs, serene in their assurance of their empire over matter.

Yleensä uudemmissa katastrofielokuvissa tuhoutuva kohde on New York, mutta 1800-luvun lopulla Lontoo on maailman keskipiste.  Miljöö oli ehdottomasti tällaisenaan kiinnostavampi, vaikka yleensä nurisenkin siitä, miten katastrofielokuvat yleensä antavat sellaisen kuvan, ettei maailmassa muuta olekaan kuin se rakas suurkaupunki.  Ehkä tässä oli nyt mukana jotain uutuudenviehätystä, mutta mielenkiintoinen osien vaihto joka tapauksessa.  Iso-Britannian keskeisyys antaa aihetta imperalismin käsittelylle, mutta tässä tapauksessa tietenkin maiden välisestä siirtomaavallasta on siirrytty planeettojen väliseen.  Ehkä imperialismista kehittynyt vallan tunne saa hallituksen arvioimaan voimansa väärin, ja aliarvioimaan marsilaiset?  Wells haastoi rohkeasti aikalaisensa pohtimaan imperialismin merkitystä ja perusajatusta.

Tarinahan on periaatteessa ulkokohtaisesti aika selkeä ja yksinkertainen:  Marsista lähetetään kapseleita Maahan, ja sieltä kömpivät marsilaiset alkavat kylvämään tuhoa siirtyen yhä lähemmäksi Lontoota.  Nimetön kertoja raportoi tapahtumista, omasta selviytymistaistelustaan ja siihen liittyvistä ajatuksistaan sekä veljensä pakomatkasta, josta kertoja oli kuullut myöhemmin.  Aika alussa siis paljastetaan, että ainakin kertoja ja tämän veli selviytyvät, mutta jännitystä tulee siitä, löytääkö kertoja vielä vaimonsa ja miten maapallolle lopulta käy.

Tilanteen kehittyminen epätietoisuudesta, epäuskoisuudesta ja välinpitämättömyydestä paniikkiin sekä sekasortoon on uskottavasti kerrottu.  Ihmiset muuttuvat kaaoksessa ja yrittävät pääasiassa huolehtia vain itsestään.  Maailmanlopun tunnelmissa lait eivät enää päde, ja heikoimmat valitettavasti jäävät jalkoihin. Kaikilla on myös erilaiset tavat toimia poikkeuksellisessa tilanteessa, ja Wells onkin ansiokkaasti käyttänyt tätä hyväkseen kertojan törmätessä aina välillä muihin eloonjääneisiin.  Kun marsilaiset sekoittavat pakkaa ja yhteiskunnalliset rakenteet muuttuvat, kaikki ovat samalla viivalla huolimatta syntyperästä, joten ihmisten yksilölliset luonteenpiirteet pääsevät selkeämmin esille.

Toisin kuin esimerkiksi Jules Vernen tapauksessa, Wellsin tarinat ovat oikeasti jännittäviä.  Ne pitävät otteessaan viimeiselle sivulle asti, ja ylenmääräinen tiedehöpötys (ainakin uudempiin lukemiini sci-fi -teoksiin verrattuna) sekä epäolennaiset yksityiskohdat on jätetty pois tehden romaaneista silti mielenkiintoisia ideoiltaan ja teorioiltaan.  Tiede on myös tällaiselle luonnontieteitä vieroksuvalle humanistille ymmärrettävää.  Wellsin kirjoitustyyli on yksinkertaista mutta otteessaan pitävää.  Lontoo tuntuu realistiselta, vaikka sitä ei paljon kuvatakaan paikannimien luetteloimisen lisäksi, vaan 1800-luvun urbaani elämä jää katastrofin taustalle.  Tyyli on reportterimaista, mutta ei kuivakkaa, vaan tapahtumat tuntuvat todellisilta ja täysin mahdollisilta.  Ohut kirja, mutta antaa silti aihetta loputtomiin tulkintoihin monenlaisista näkökulmista, eikä teosta siis kannata todellakaan väheksyä sen iän tai tutun tarinan vuoksi.

* * * *

Osallistuu haasteisiin:  Klassikot ja Ihminen sodassa (Kuvitteelliset sodat)