10. tammikuuta 2016

Teatteriloki: Eikä yksikään pelastunut, Jo-Jo teatteri (Turku)

Alkuperäinen käsikirjoitus: Agatha Christie
Sovitus & ohjaus: Laura Hurme
Suomennos: Toini Havu
Rooleissa: Rainer Salonen, Tarja Vuola, Julius Kalliokoski, Sami Koljonen, Kirsi Varttinen, Vesa Lähdekorpi, Mika Timmerheid, Petri Tuominen, Päivi Sippola, Jorma Hynynen, Petteri Takkinen

Esitykset: 30.10.2015 - 23.1.2016

Manillassa, 1800-luvun puolivälin tehdaskiinteistössä tapahtui taas, kun Agatha Christien kenties kaikkein kuuluisimman romaanin näyttämöversio sai lokakuun lopulla ensi-iltansa Jo-Jossa (Englannissa nelisen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, eli vuonna 1943). Viivyttelin lippujen kanssa liian pitkään, mutta suuren suosion siivittämänä tammikuulle järjestettiin lisänäytöksiä, joten onnistuin sieppaamaan pari lippua ennen kuin paikat varattiin taas loppuun. Peruutuspaikkoja on kuitenkin mahdollista kysellä vielä ovelta ennen esitystä, eli jos sattuu pyörimään Turussa tämän kuun aikana, niin suosittelen lämpimästi koettamaan onnea.

Kaikki vähänkään Christien tuotantoa tuntevat tietävät suurin piirtein tarinan idean: kymmenen ihmistä saa kutsun Neekerisaarelle, ja jokainen joutuu kohtaamaan menneisyytensä haamut. Kukaan ei ole paikalla sattumalta, vaan taustalla on pirullinen juoni saattaa ryhmä yhteen.

Kuva: Alina Kilpinen

Tämän suunnitelman eteneminen on myös romaanin lukeneelle mielenkiintoista seurattavaa. Autio saari on äärimmäinen suljettu tila, jossa tunnelma alkaa kiristyä, kun joukkoa harvennetaan yksi kerrallaan. Näytelmä käynnistyy hitaanlaisesti. Kaikki henkilöt pitää esitellä, ja luontevimmin tämä tietysti tapahtuu keskustelujen kautta. Henkilöiden luonteenpiirteet ovat tarpeeksi erilaisia, jotta katsoja pysyy kärryillä.

Näyttelijät onnistuvat hyvin pitämään yllä roolejaan, eikä muutamaa vuorosanakömmähdystä lukuunottamatta ole nähtävissä mitään suurempaa epätasaisuutta. Niin kuin Kaarina-Teatterin Hiirenloukussa, Jo-Jo Teatterin työryhmäkin on selvästi motivoitunutta ja lahjakasta porukkaa, mikä valaa uskoa harrastajateatteriin.

Kuva: Alina Kilpinen

Vaikka lavastuksessa on vielä parantamisen varaa (ei vienyt huomiota näyttelijöiltä, mutta hieman keskeneräisen oloinen), jännityksen ylläpitämisessä onnistutaan todella hyvin. Ensimmäisen puoliajan aikana keskittyminen pääsi itselläni hieman herpaantumaan, mutta toisella puoliajalla kohosikin jo kylmä hiki otsalle. Tiesin miten kaikki tulee päättymään, mutta en sentään ihan kaikkia yksityiskohtia muistanut.

Tuntuu täysin mahdottomalta, että rikollisen juoni onnistuisi, mutta niin vain ihmisiä onnistutaan eristämään joukosta. Eikä vain eristämään, vaan jotkut murhat tapahtuvat hämmästyttävästi yleisön silmien edessä, niin ettei murhaajan henkilöllisyys kuitenkaan selviä. Takanreunuksen patsaat vähenevät koko ajan, eikä aina tiedä kuka niitä nappailee, koska muualla tapahtuvaa jää tietysti seuraamaan silmä kovana.

Loppuratkaisu taas oli juuri niin nerokas kuin muistinkin. Miten ihmeessä joku voi keksiä tällaista? Kiitokset muuten siitä, ettei Christien muuttamaa loppuratkaisua otettu tähän mukaan, vaan pysyttiin uskollisena kirjalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti