26. huhtikuuta 2017

Morsian ja muita kauhunovelleja - Zacharias Topelius (2013)

168 s.
Mutta kun honka ei vastaa, vaan ainoastaan häijy mato ryömii mielipuolen tummiin hiuksiin, astuu nainen kiivaasti taaksepäin, kuin olisi tullut käärmeen pistämäksi, ja huutaa niin, että metsä kaikuu: "Minä kysyn sinulta, sinä epäluotettava roisto, kuuletko, kysyn sinulta maan ja taivaan edessä ja tuomion päivänä: mitä olet tehnyt lapselleni? Vastaa, mitä olet tehnyt pienelle tytölleni, minun sieluni enkelille, minun Clara Loviselleni?"

Niin kuin ehkä monelle muullekin, Topelius tuli itselleni tutuksi ensin satusetänä. Linnaisten viheriä kamari (1859) tuli myös aikoinaan luettua, ja kun muutama vuosi sitten Topeliuksen muita kauhuromanttisia kertomuksia julkaistiin vihdoinkin suomeksi, niin olihan kirja pakko laittaa lukulistalle.

Näistä novelleista pidin ehkä jopa enemmän kuin Topeliuksen romaanimuotoisesta kauhusta, koska vaikka pari näistä olivatkin hieman liian pitkiä (voi johtua siitä, että ne julkaistiin ensimmäisen kerran lehden jatkokertomuksina), eivät ne todellakaan häviä viihdyttävyydessään ulkomaisille lajityypin edustajille. Tämä johtuu ehkä siitä, että Topelius luki ahkerasti ja laajasti erityyppistä kirjallisuutta.

Topelius käyttää luontevasti niin kauhun kuin rikosgenren piirteitä (hippusen huumoriakin löytyy keventämään tunnelmaa), ja kokoelma on aika tasalaatuinen. Suosikikseni nousi Morsian, jonka loppu oli makaaberiudessaan ja surullisuudessaan hyvin tehokas. Huomionarvoista on myös se, etteivät naishahmot ole niin ärsyttäviä ja karrikoituja kuin gotiikassa yleensä.

Vaikka tarinoissa löytyy aina selitys yliluonnollisille tapahtumille, ovat novellit kuitenkin tunnelmaltaan hyvin kiehtovia, eikä niitä mielestäni voi yksiselitteisesti jakaa joko gotiikkaan, kauhuun tai rikoskirjallisuuteen. Esimerkiksi gotiikan piirteet pitävät hyvin jännitystä yllä, kun lähdetään seikkailemaan rosvojen perään.

Kartanot ja pappilat tapahtumapaikkoina sopivat hyvin taustalle, eivätkä vähiten siksi, että muutamissa kartanoissa käyneenä tiedän miten ne herättävät mielikuvituksen horroksesta ja millaisia arvoituksia ne sisälleen kätkevät. Niihin liittyvät kummitustarinat ovat voineet mahdollisesti inspiroida myös Morsiamen kirjoitusprosessia.

Loppuun vielä iso kiitos taitaville suomentajille, tekstejä oli ilo lukea. Sopivasti vanhanaikaisia ilmauksia tekstiin ripoteltuna toi elävyyttä ja viehättävyyttä.

__________

Suomentajat: Petra Enges-Pyykönen, Anna Järvenpää, Kalle Keijonen ja Hemmo Määttänen (käännetty Eeva Liisa-Nyqvistin vetämällä työharjoittelukurssilla Turun yliopistossa)
Osallistuu haasteisiin:  Novellit (4) ja 100 suomalaista kirjaa

21. huhtikuuta 2017

Miehestä syntynyt ja muita satuja aikuisille - Sari Peltoniemi (2014)

136 s.
Elettiin ihania päiviä. Pakastimessa riitti ruokaa ja kasvimaalta sai tuoreita vihanneksia salaattiin. Tyttö alkoi pyöristyä ja kaikin puolin virkistyä. Hän oli kuin nuupahtanut kukkanen, jonka multaan laitettiin sopivasti vettä ja lannoitetta, ja joka nosti päänsä ensimmäistä kertaa toiveikkaana.
    Sitten mies ilmoitti, että hänen on lähdettävä töihin. - Palaan parin päivän päästä. Syö ja juo ja katsele elokuvia, mutta älä mene toimistooni.

Miehestä syntynyt on perinteisille saduille kumartava kokoelma aikuiseen makuun tarkoitettuja kertomuksia. Ammeet esimerkiksi on mielenkiintoinen Ritari Siniparta -mukaelma, jossa ylellisyydestä ja täydellisen elämän lupauksista kertoo mm. hylly täynnä sekä klassikkoelokuvia että uudempia hittejä, mutta jossa myös otetaan huomioon, miltä vanhemmista tuntuu tytärten lähtiessä miehen matkaan tai kun nämä eivät pidä yhteyttä.

Satujen ja kansantarinoiden piirteet on hyvin saatu mukaan. Outoja asioita tapahtuu ja se pitää vain hyväksyä. Sulhanen ei tunnista valemorsianta, vaikka tällä on vain peruukki päässä, eikä kukaan tunnu ihmettelevän valemorsiamen tekorintoja eli vedellä täytettyjä Tupperware-astioita. Huumori jäi kuitenkin kokonaisuudessaan aika köykäiseksi. Paria tarinaa ei myöskään oltu sijoitettu selkeästi nykyaikaan ja niissä ei ollut oikeastaan muutenkaan mitään lisäarvoa alkuperäisiin verrattuna, joten ne jäivät aika turhiksi itäeurooppalaisten satujen uudelleenkerronnoiksi.

Mukiinmenevä kokoelma, mutta ei ehkä satujenkaan ystäville mitään pakollista luettavaa. Angela Carterin Verisen kammion (1979) tyyppiset rehevät ja sydäntäsärkevän kauniit jutut miellyttävät itseäni enemmän.

__________

Osallistuu haasteeseen:  Novellit (15) ja 100 suomalaista kirjaa